Kun katselee puun oksistoa puun kasvusuuntaan, oksat kaartuvat ja sen voi rinnastaa sosiaalisiin tilanteihinsa: yhdestä tilanteesta päästää vähitellen seuraavaan, tai jos kulkee toista haaraa, niin ihan toisenlaiseen. Niin on helppo hahmottaa, miten tilanteet kehittyvät toisikseen, ja niin sosiaalisia törmäyksiä ei niin helposti satu. Paljon vaikeampaa on, jos katselee talon seinää tai huonekaluja, niin siinä on ruutumainen alue toisensa vieressä: miten päästään tilanteesta toiseen? Rakennettu ympäristö ei anna vastausta, jollei siellä kasva puita yms. Erityisen hyvä tähän tuntuisi olevan pensasmaisesti kasvava pihlaja.
Metsikön tai puiston puut kasvavat erillään ja kumminkin harmoniassa. Niillä on kullakin tilaa itselleen ja elinolosuhteidensa puolesta ne kasvavat yhteisössä. Se tuo mieleen suomalaisen ohjeen "Elä ja anna toisten elää": elämänmyönteisen itsekäs saa olla muttei puuttua toisten elämään (muuten kuin reilusti estääkseen näitä puuttumasta epäreilusti muiden elämään).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti