maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mänty ja koivu opettavat taitoja

Mänty ja koivu opettavat taitoja.
Männyn vehreiden oksien katseleminen, suoraan kohti pällisteleminen ja niiden tunnelman ihaileminen opettaa hyvää virettä toimeliaisuuteen ja onnistumiseen.
Koivun olisi kai hyvä olla ihan hyvin näkökentässä muttei ihan keskiössä, niin sen tuoma lisä tunnelmaan, tekemiseen ja miljöön hahmottamiseen tuo sosiaalista silmää, maisemakatsetta, tunnelmatajua ja liikunnallisuutta, jossa tunnelmatajuinen hienomotoriikka ja reaktiivisuus sujuvat taidolla. Koivujen oksien lomitse tai koivujen kehystämänä vaikuttaisi olevan kaunis viisastuttava näkymä, perinteisesti hyvänä pidetty.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Mitä puita,pensaita & taimia jätetään

Lainaus ympäristöaiheisesta blogistani http://kokonaiskuvat.blogspot.fi

"
Kaltaten vai kukoistaen, metsänhakkuista, rakentamisesta yms
Luen Gary Snyderin runokirjaa Kilpikonnasaari ja siinä on myös runo aiheesta Kulotus: intiaaneilla oli kuulemma tapana polttaa pensaikko joka vuosi mutta latvoihin ei tuli yltänyt. Kulotuksissa kuolee hyönteisiä, kai linnunpesiä ja kenties pikkujyrsijöitä, ainakin menettävät kotinsa ja aluskasvillisuutta kai kuolee paljon. Onko tuon puolustaminen vähän kuin akateemisten teot usein: oma osaamattomuus jättä jonkin olennaisen suuren osan suojatta, tai montakin isoa aluetta, ja toisaalta joitakin yksittäisiä asioita ja mielekkyyksiä tulee vaalittua. Siinä on jotakin avohakkuun mentaliteettia: yksittäinen teoriaperspektiivi on jyrännyt alleen hienon mesikön. Valinnoissa tarvittaisiin enemmän taitoa ja enemmän tasapainoilutaitoa, ja enemmän ymmärrystä oman lähestymistavan vaikutuksista, mm väsymyksen vaikutuksista.
Onnistunut tulos on jotakin sellaista kuin ettö nyt vaalin tätä, minkä tiedän olevan ikiaikainen hyvä asia, vaalin jotakin elinvoimaista, eheää, sinällään voimakasta, kantavaa, uudistumiskykyistä, versovaa.
Se ei tule siitä, että tulen ruutupäällä, että aha tähän piti tehdä se ja se, no tehdäöänpä. Vaan tarvitsee tiedostaa omaa lähestymistapaansa. Metsikkö ja metsikön reunamat, yksittäiset siemenpuut ja vehreät kaunistukset muodstavat polveilevan kokoanisuuden, jonka eri osia katsellessa tulee mieleen eri asioita. Jos tähän jättää tuon ryppään puita ja taimia, niin tuleeko eheä, hyväätekevä ilmapiiri alueelle. Jos jätän reunaan tuon nuoren puun, niin ehdottaako se, että sitten jätän reunaan polbveillen myös muutaman muun samanlajisen tai muuten kivasti yhteensopivan puun tai taimen. Kun kuljen tästä nyt, hyvänä päivänäni, eheänä, niin nouseeko mieleeni kuva kauniista maisemasta: muutama suuri puu, muutama pensasmainen pihlaja tai koivuntaimikko, polveilevat maastonmuodot viehätyksineen, millainen olisi kiva maisema, hyvä kulkea, ymmärryksellä laadittu, hyvä elämän kannalta ja eläimille, entä tuleville puille yms?"

maanantai 28. marraskuuta 2016

Metsänhakkuista

Ainakin osaa näistä puiden hyödyistä voivat myös eläimet käyttää, ja niin ympäristö pysyy terveellisempänä, viisaampana ja luonnontilaisempana vehreämpänä.
Usein tuntuu, että avohakkuu on väärin: silloin ei jäänyt enää metsän tuntua, ei luonnon tuntua, ei entistä luonnon elinympäristöä, vaan kokemus on kulkijalle jotenkin rankka ja tuo mieleen epäviisauden. Se, ettei avohakkuuaukio ole kaunis, kertoo, että siitä puuttuu jotakin, mitä luonnostamme kaipaamme.
Samantapainen vikaon, jos maata myllerretään hakkuun yhteydessä: silloin ei maasto ole enää luonnollinen ja pienten eläinten ja kasvien elinympätistönä se on osin luonnoton. Pelkkä ojitus tuskin on niin luonnoton, sillä jäähäniso osa maastosta silloin vielä luonnolliseksi.
Aivan hakkaamaton ja hoitamaton metsä ei ole taloudellisesti tuottava eikä harventamattomassa metsässä oikein voi kulkea. Siinäkin tapuksessa siis luontosuhde katkeaa, mikä yleensä on johtanut typäröitymiseen, kun sisuaalinen ympäristö ei enää ole yhtä monimutkainen kuin ennen ja kun kaikkea ei enää väitetä olevan tarvetta ottaa huonioon.
Harvennushakkuut näyttäisivät siis tärkeiltä luontosuhteelle sekä tukkipuiden kasvumahdollisuuksille.
Loppuhakkuissa jätetään joskus avohakkuun sijasta siemenpuita, joiden alle syntyy taimia tai on jo osin taimikkoa. Se ratkaisee osin avohakkuun ongelman, mutta varsin viihtyisä luontokokemus sellainenkaan aukko ei ole, vaan kauniita näkymiä on yleensä kun puiden oksat lehtineen kehystävät näkymää tehden sen näyttävämmäksi ja vehreämmäksi.
Jos voi jättää useammanlajisia puita,esim. rykelminä,  niin se on usein viihtyisämpääja silmälle kauniimpaa, mutta kysyy hakkuuvaiheessa pienempiä metsätyökoneita. Sopisiko sellainen kesämökkipalstoille?

tiistai 13. syyskuuta 2016

Viheralueiden suunnittelusta

Jos oletetaan, että pitäisi ratkaista esim. miten läheltä jotakin puuta polun tai pihatien pitäisi kulkea, jotta olisi nättiä, viihtyisää, kätevä kulkea ja mukava kulkea myös ja muuten hyvä, tai mihin kohden tarkalleen jokin vaja tms rakentaa,
Niin pitäisi arkijärkisenä viihtyvyys- yms orientoituneena hetkenä päiväsaikaan, jolloin on ihan jaksavainen, niin liikkua puun lähettyviltä: "mitä jos tulen täältä päin, niin missä kohden olis kaunis näkymä, missä vehreimmillään niin, että samalla on hyvä kulkea eikä törmäystä". Ja sitten kun jonakin sekuntina tai sekunnin murto-osana vilahtaa jossakin nätti, vehreä, tunnelmallinen, tunteva, mukavanoloinen tervehenkinen näkymä, niin jäädä siihen ja etsiä se kohta: "siinä oli hyvä. Entäs sen lähettyvillä? Kuinka laaja alue on, onko polun levyinen tai ainakin hiukan leveämpi? Mitä jos polun jokin kohta kulkisi siitä?" Lähestyä seutua eri suunnista ja etsiä muita mukavia kohtia, ethdä kaareutuva polku, puun luona puun tenhon ja tunteikkuuden tunnelmainen, aistit auki, mukavasti pihan poikki ja muun vehreän läpi ja vieritse polveileva, mukava kulkea, oma maailmansa.