Taimien istuttamisesta

Taimet tulisi kai istuttaa häiritsemättä niiden luonnollista kasvua, siis mm juuret eheinä ka kosteina pidettyinä, kastella ja mieluusti istuttaa taimen eteläpuoli etelään päin ja pohjoispuoli pohjoiseen. Mutta kuinka erottaa etelänpuoli? Tässä kun katselin tänään ottamaani metsikön kuvaa, jossa tie on puiden eteläpuolella, niin puun oksat tielle päin tuntuivat olevan sentunnelmaiset kuin etelänpuoli yleensä: leveästi auringon lämpöön tulevat kuin ihmiset syyskuussa aurinkoa arvostavat, hakeutuen viimeisille lämpöisille paikoille. Pohjoisen puoli taas on tuntunut koostuvan monista erillisistä huiskauksista, ei yhtenäisestä pinnasta eikä ole lättänänä juuri päin kääntynyt vaan ikään kuin monelel suunnalle yhtä lailla.
Usein kai sanotaan, että taimilla on isompi oksa etelän puolella. Mutta jos taimi on kasvanut muiden taimien varjossa, niin voi sillä olla iso oksa valoon päin eikä juuri etelään.

Mänty ja koivu opettavat taitoja

Mänty ja koivu opettavat taitoja.
Männyn vehreiden oksien katseleminen, suoraan kohti pällisteleminen ja niiden tunnelman ihaileminen opettaa hyvää virettä toimeliaisuuteen ja onnistumiseen.
Koivun olisi kai hyvä olla ihan hyvin näkökentässä muttei ihan keskiössä, niin sen tuoma lisä tunnelmaan, tekemiseen ja miljöön hahmottamiseen tuo sosiaalista silmää, maisemakatsetta, tunnelmatajua ja liikunnallisuutta, jossa tunnelmatajuinen hienomotoriikka ja reaktiivisuus sujuvat taidolla. Koivujen oksien lomitse tai koivujen kehystämänä vaikuttaisi olevan kaunis viisastuttava näkymä, perinteisesti hyvänä pidetty.

2.10.2020   Koivu on kai lähes arktisen alueen puu: talvella lunta ja kesällä valoisat yöt.

Mitä puita,pensaita & taimia jätetään

Lainaus ympäristöaiheisesta blogistani http://kokonaiskuvat.blogspot.fi

"
Kaltaten vai kukoistaen, metsänhakkuista, rakentamisesta yms

Luen Gary Snyderin runokirjaa Kilpikonnasaari ja siinä on myös runo aiheesta Kulotus: intiaaneilla oli kuulemma tapana polttaa pensaikko joka vuosi mutta latvoihin ei tuli yltänyt. Kulotuksissa kuolee hyönteisiä, kai linnunpesiä ja kenties pikkujyrsijöitä, ainakin menettävät kotinsa ja aluskasvillisuutta kai kuolee paljon. Onko tuon puolustaminen vähän kuin akateemisten teot usein: oma osaamattomuus jättä jonkin olennaisen suuren osan suojatta, tai montakin isoa aluetta, ja toisaalta joitakin yksittäisiä asioita ja mielekkyyksiä tulee vaalittua. Siinä on jotakin avohakkuun mentaliteettia: yksittäinen teoriaperspektiivi on jyrännyt alleen hienon mesikön. Valinnoissa tarvittaisiin enemmän taitoa ja enemmän tasapainoilutaitoa, ja enemmän ymmärrystä oman lähestymistavan vaikutuksista, mm väsymyksen vaikutuksista.
Onnistunut tulos on jotakin sellaista kuin ettö nyt vaalin tätä, minkä tiedän olevan ikiaikainen hyvä asia, vaalin jotakin elinvoimaista, eheää, sinällään voimakasta, kantavaa, uudistumiskykyistä, versovaa.
Se ei tule siitä, että tulen ruutupäällä, että aha tähän piti tehdä se ja se, no tehdäöänpä. Vaan tarvitsee tiedostaa omaa lähestymistapaansa. Metsikkö ja metsikön reunamat, yksittäiset siemenpuut ja vehreät kaunistukset muodstavat polveilevan kokoanisuuden, jonka eri osia katsellessa tulee mieleen eri asioita. Jos tähän jättää tuon ryppään puita ja taimia, niin tuleeko eheä, hyväätekevä ilmapiiri alueelle. Jos jätän reunaan tuon nuoren puun, niin ehdottaako se, että sitten jätän reunaan polbveillen myös muutaman muun samanlajisen tai muuten kivasti yhteensopivan puun tai taimen. Kun kuljen tästä nyt, hyvänä päivänäni, eheänä, niin nouseeko mieleeni kuva kauniista maisemasta: muutama suuri puu, muutama pensasmainen pihlaja tai koivuntaimikko, polveilevat maastonmuodot viehätyksineen, millainen olisi kiva maisema, hyvä kulkea, ymmärryksellä laadittu, hyvä elämän kannalta ja eläimille, entä tuleville puille yms?"